STS
Öljyvärimaalaus
Öljyvärimaalauksen työpaja järjestetään kustomoidusti sinulle & ystävillesi.
Kuvaus
Tällä kurssilla keskitytään öljyvärimaalaukseen joustavasti osallistujien toiveiden ja taitotason mukaan. Kurssi soveltuu niin aloittelijoille kuin kokeneille maalaajille, ja sen sisältö muotoutuu ryhmän kiinnostusten perusteella. Työskentely voi painottua esimerkiksi maisema- tai asetelmamaalaukseen, henkilökuviin, abstraktiin ilmaisuun tai omien projektien syventämiseen.
Kurssilla käydään läpi öljyvärimaalauksen perusteita ja syvennetään osaamista värien sekoittamisesta, kerroksellisuudesta, valon ja varjon käytöstä sekä sommittelusta. Opetus on henkilökohtaista ja kannustavaa, ja osallistujia ohjataan kohti omaa ilmaisua ja itsenäistä työskentelyä.
Kurssin tavoitteena on luoda tila, jossa jokainen osallistuja voi kehittää omaa praktiikkaansa, kokeilla uutta ja edetä omien tavoitteidensa mukaisesti rauhallisessa ja inspiroivassa ilmapiirissä.