STS
Stop the Madness!
Palvelun kuvaus
Yhteiskunnallisen vaikuttamisen paja, jossa teemana on kantaaottavuus, oman äänen ja mielipiteen ilmaisu. Kuuntele ja tule kuulluksi. Toteutetaan teos joko julisteena, maalauksena tai sekatekniikkateoksena. Mikä ihmeen nykytaide? Voiko taiteella voi ottaa kantaa? Mikä on taiteen sanoma? Mikä on tämän päivän taidetta? Oppilaat valitsevat oman mielensä MADNESin ja ottavat kantaa omalla / ryhmän taideteoksella siihen. Oppilaat suunittelevat yksin tai pareittain julisteen tai tekevät taideteoksen. Teos voidaan toteuttaa piirtäen, maalaten tai kollaasitekniikoita hyödyntäen. Työpajan kesto 90min. Etukäteistehtävä: Pohtikaa kannanottomahdollisuuksia? Miten ne vaikuttavat arkeen? Milloin ja miten sinä olet ottanut kantaa? Etukäteen oppilaat voivat kirjoittaa pienen esseen kannanotosta omasta näkökulmastaan. Oppilailla on hyvä olla ajatus valmiina omaan kannanottoon, jotta prosessi on lähtenyt jo ennen työpajaa liikkeelle. Jälkikäteen: Miten oma näkemys ja kannanotto tuli esille omassa / ryhmän teoksessa? Mihin sillä pyrittiin vaikuttamaan? Mitä opit? Teokset esille koulun seinälle. OPS-linktys: Ohjata oppilasta ottamaan kantaa taiteessa, ympäristössä Omakohtaisen suhteen luominen taiteeseen ja visuaaliseen kulttuuriin ja arvoihin Ohjata oppilasta tutustumaan erilaisiin kuvallisen viestinnän tapoihin ja käyttämään kuvallisen vaikuttamisen keinoja omissa kuvissaan. => mainos, kuvan viestit, kuvakerronta Ohjata oppilasta käyttämään monipuolisesti erilaisia materiaaleja, tekniikoita ja ilmaisun keinoja sekä harjaannuttamaan kuvan tekemisen taitojaan => Esim. yhteisiä kollaaseja, ryhmä- ja parityöt, projektityöt => Tavoitteiden asettaminen valmiin työn tunnistaminen
Tulevat istunnot
Peruutusehdot
Yhteystiedot
123-456-7890
info@mysite.com
Oppilaantie 2a, 02360 Espoo, Finland